Paras Koiran Sänky / Peti 2017


koiran sänky

Monesti varsinkin kun koira tulee taloon ja on vielä pieni pentu niin se helposti otetaan mukaan sänkyyn nukkumaan. Ja sitten kun se on jo aikuisempi, on sitä aika vaikea sieltä enään häätääkkään.

On kuitenkin näyttöä siitä, että koiran ja omistajan kannalta voisi olla parempi hankkia koiralle oma peti lattialle.  Tässä joitakin syitä, miksi kannattaa ainakin harkita vakaasti koiran sängyn hankkimista omalle karvakuonolle.​

Syy 1) Koira häiritsee nukkumista

Koiran kanssa samassa sänkyssä nukkumista on tutkittukkin, ja tulokset ovat vahvasti sen suuntaisia että koiran olisi parempi nukkua jossain muualla kuin sängyllä.

Koira nimittäin liikkuu ja vaeltaa aika paljon yöaikana, jotkut enemmän kuin toiset, ja tämä liikehdintä heikentää myös omistajan nukkumista. Tämä voi näkyä heräilynä, mutta aina se ei näy näin selkeästi, vaan voi näkyä vain esimerkiksi unen syvyyden heikkenemisessä ilman heräämistä.

Keskimäärin ilman koiraa sängyssä nukkuvan nukkuvatkin paremmin, heräilevät vähemmän ja saavat parempi laatuista unta. Miten tämä pätee puolisoihin, sitä ei ole ehkä taidettu uskaltaa vielä tutkia.

Syy 2) Koira likaa helposti sängyn

Meillä suomalaisilla koiran omistajilla on se ongelma, että aika ison osan aikaa vuodesta joutuu koirien kanssa kulkea ulkona märässä. Ja vaikka lumikaan ei suoranaisesti aiheuta märkyyttä samaan tapaan kuin vesi, kulkeutuu sitäkin helposti koiran karvoissa sisälle.

Ja kun koira nukkuu sängyssä, siirtyy lika ja kura helposti myös sinne. Jos puhtaat lakanat ovat lähellä sydäntäsi, on tämä isompi asia kuin jos likainen sänky ei haittaa.

Koirien mukana voi kulkeutua myös kirppuja ja punkkeja, sekä muita ötiäisiä sänkyyn, joka on myös yksi hyvä syy pitää ne hieman loitolla petivaatteista​.

Syy 3) Sänky toimii samalla koiran turvapaikkana

Se kuinka paljon koira arvostaa turvallista sopea riippuu paljon luonteesta ja lajista, mutta moni koira arvostaa ainakin jonkinlaista suojaista paikkaa, johon se voi mennä jos se haluaa olla rauhassa. Erityisesti tämä pätee perheisiin jossa on enemmän vilinää ja vaikka lapsia.

Kun opettaa muut perheenjäsenet pysymään poissa koiran sängyltä, voi siitä tehdä sen oman rauhoittumispaikan, jonne se voi mennä ollakseen rauhassa.

Ja jos oikein haluaa tehdä sille suojaisan paikan, voi hankkia koiralle pedin jossa on peittävät reunukset eli ns. talopedin tai pesäsängyn.​

Syy 4) Sänky voi vähentää myös allergian oireita

Koira- tai muut allergiat eivät ole joko tai -juttuja, vaan niiden voimakkuus vaihtelee yleensä monestakin asiasta, joista yksi on tietenkin kontakti reaktioita aiheuttavaan ärsykkeseen.

Lievemmistä koira- tai vaikka pölyallergioista kärsiviä voi auttaa paljonkin, jos koira laitetaan nukkumaan hieman kauemmaksi yön ajaksi.

Koko yön nukkuminen koiran kyljessä voi nimittäin laukaista heikompaakin allergiaa hyvin helposti.​

Opas koiran sängyn valintaan

Koiran sänkyjä on näin 2017 tarjolla hirmuinen määrä, joka tekee osaltaan valinnan tekemisen vaikeaksi.

Moni ei myöskään ole aivan varma siitä, kuinka sellainen koiralle sopiva sänky oikein valitaan.

Tämän takia päätimme lisätä tähän pienoisen oppaan koiran sängyn valinnasta, jotta tiedät mitä tarvitset ja haluat, etkä vain seuraa sokeasti ohjeitamme.​

Koiran sänkyä ostettaessa tärkeimmät asiat ovat riittävä koko sekä tukevuus.

Sängyn pitää olla riittävän iso, jotta koira mahtuu siihen hyvin nukkumaan haluamaansa asentoon, ilman että raajat roikkuvat reunojen yli tai että sillä on ahdasta. Jos koiralla ei ole sängyssä mukavaa, ei se siellä tule myöskään nukkumaan.

Yleensä sänkyjen mittoja tarkastellaan sentteinä, mutta joskus voi olla myös painorajoja. Varsinkin edullisemmat sängyt voivat olla niin höttöisiä, että ne eivät kestä kovin painavia koiria. Paremmat sängyt yleensä kestävät kaikenpainoisia koiria, ehkä lukuunottamatta aivan ääritapauksia.

Pituus ja leveys mitta kannattaa ottaa kun koira makaa suorana, jotta saa selville tarpeen tässä suurimmassa mahdollisessa asennossa.​

Tukevuus taas tarkoittaa sitä, että sänky on riittävän tukeva olematta kuitenkaan kova. Koira ei yleensä tykkää, eikä sen selkärangalle tee hyvää nukkua upottavissa alustoissa, joita halvat pedit voivat olla.​

Sängyn valinnassa on hyvä tarkkailla hieman tai olla tietoinen siitä, missä asennoissa koirasi tykkää nukkua. Nukkuuko se kyljellään, kääriytyneenä rullaksi vai selällään?

Tämä tieto voi auttaa hankkia koiraa enemmän miellyttävän unipaikan.​

Mahdolliset koiran sängyn mallit

Koiran sänkyjä löytyy kaikenlaisia, mutta ne voidaan jakaa aika hyvin yleensä johonkin seuraavista 4 yleisluokasta.

reunallinen koiran peti

Esimerkki reunallisesta pedistä

Perinteiset koiran sängyt ovat nelikulmaisia tyynyjä, joissa ei ole reunoja. Ne on helppo pestä, sekä myös yleensä edullisempia kuin reunustetut pedit.

Nämä sängyt sopivat erityisen hyvin koirille jotka tahtovat nukkua kyljellään tai raajat sojossa, sekä heille jotka haluavat nähdä ympärilleen nukkuessaan.​

Reunustetut pedit ovat variaatio edellisestä, joissa on reunoja kiertävä pienehkö reunamus.

Nämä voivat saada koiran tuntemaan olonsa turvallisemmaksi aitojen sisällä, ja sopivat hyvin koirille jotka nukkuvat kääriytyneenä kerälle tai hieman suojaisemmissa paikoissa.

Ortopediset sängyt ovat suunniteltu koirien kipujen ja kolotusten helpottamiseksi, ja ovat erityisen suosittuja ikääntyneiden koirien peteinä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö ne soveltuisi muillekkin, sillä ne ovat yleensä todella mukavat, ja voivat estää myös vikojen syntymistä vuosien varrella.​

Talo- tai pesäsängyiksi kutsutut koiran pedit taas ovat melkein koirahäkkiä muistuttavia petiratkaisuia, joissa tulee seinä ja katto sängyn mukana.

Niiden sisällä koira saakin olla todella rauhassa, ja ne sopivat hyvin koirille jotka tykkäävät nukkua esimerkiksi sängyn tai sohvan alla. Toisaalta osa näistä mahtuu myös koiran häkin sisälle, jolloin se voi olla todella kätevä esimerkiksi automatkan aikana.​

Parhaat Koiran Sängyt & Pedit 2017

Kun koiran mitat ja haluttu malli on tiedossa, on aika alkaa katsella tarjolla olevia koiran sänkyjä.

Urakkaa nopeuttaaksesi ajattelimme lisätä muutamat suositukset eri pedeistä eri malleissa, joista voit ainakin lähteä liikkeelle uutta petiä ostaessasi.

Olemme suosiolla jättääneet edullisimmat sängyt pois suosituksistamme, sillä niiden kestä​vyydestä ja varsinkin tukevuudesta on vaikea sanoa mitään. Laadukas peti ei kuitenkaan maksa kovin paljoa enempää, mutta yleensä säilyy hyvänä paljonkin pidempään.